Isoisoisä palasi sodasta, tai oikeammin Viipurin tykistöstä
Valkoisen ruusun ristin kanssa.
Äidilläsikin on sellainen.
Että rakastin sinua niinä nuoruusvuosina,
jolloin kukaan ei oikein tiennyt
mikä olisi sankarillista.
Nyt, pidemmän päälle, ymmärrän,
että meitä velvoittivat samat valat.
Olimme rakastuvinamme. Minä epäilevämpänä
rimpuilin irti.
Vaikka rakkaus oli yhtä suurta kuin nytkin,
Suurta!
Sinä olet nyt kauneimmista kauneimman puoliso
ja sinulla on hänen kanssaan lapset.
Minä olet idealismissani yhä yksin.
Oletko onnellinen,
valitsitko oikein, en sitä kysy.
Sinä olet yhä minulle se ihminen.
Kuten jokainen muu, joka vaikenee.
Meillä voisi yhä olla yhteinen tulevaisuus,
yhtä hyvin kuin minulla kenen muun tahansa kanssa.
Tässä mielessä olemme yhä nuoruusvuosissa.
(MM)
Miksi emme lukeneet historiaa ymmärtääksemme?Olisiko rakkautta pitänyt opiskella?!
Kommentti�Kommentit kirjoittanut sohvi — joulukuu 6, 2008 @ 10:08 ip
Hyvä kysymys. Historian ymmärtäminen on välttämätöntä oman identiteetin kannalta. Se on jotakin samankaltaista kuin juurien kasvattaminen, mutta samalla siinä saa myös siivet!
Kuriositeettina: minulla oli historiasta arvosana 5, tosin sekin tuli armosta, koska viittasin tunnilla kerran (ehtona oli, että jos viittaa vielä viimeisillä tunneilla, ei saa ehtoja) – tosin kello soi juuri silloin, eikä kukaan jäänyt kuuntelemaan, mitä olisin mahdollisesti sanonut. Historian opettaja totesi, että kirjoitin kokeissa kunnioitettavan hyvin – mutta asiaa ei kyllä ollut nimeksikään.
Vastenmielisyyteni historiaa kohtaan johtui siitä, etten mitenkään voinut uskoa, että se, mitä historian kirjoissa sanottiin, olisi totta. Nyt aikuisena olen alkanut tuntea pientä myötätuntoa kouluaikojeni minää kohtaan – ja, hmmm… ehkä pientä kunnioitustakin. 
Olisiko rakkautta pitänyt opiskella? Olin pudota penkiltä, kun luin kommenttisi. Niin osuva se on; kiitos siitä!
Rakkaus on teema, joka on ikään kuin annettu opiskeltavaksi. Tarkoitan samalla nimenomaan historiaa, sitä todellista, suvun historiaa ja sitä kautta maan historiaa. Asia aktivoitui vakavasti nyt itsenäisyyspäivän seutuun, kun kuulin, että siskolleni on myönnetty tuo samainen “valkoinen ruusu”, josta runossa puhun.
Joskus oppilaani tuskittelevat, että miksi heille ei ole opetettu – kukaan ei ole opettanut! – miten elämä(ssä) eletään. Jotenkin ajattelen, että kyse on tästä samasta asiasta. ja siihen vastaan, että kyllä. Rakkautta pitäisi opiskella, ehdottomasti: henkistä tai taiteellista yhteyttä juuriin ja äärettömään.
Kommentti�Kommentit kirjoittanut miimi — joulukuu 7, 2008 @ 11:06 ap