Runo on ikkuna, josta voi nähdä omat raaminsa.
Ilman niitä lähin runous jää näkemättä.
(MM)
elokuu 31, 2008
Kuulosta ja kuulemisesta
Kuulo on ovi, josta rakkaus tai pelko käy sisään
mutta kuuleminen on lahja.
(MM)
elokuu 23, 2008
Rakkaudesta (Upanisad)
Vaimo ei todellakaan ole kiintynyt aviomieheensä siksi,
että rakastaisi häntä tämän itsensä vuoksi;
hänhän rakastaa vain oman itsensä takia.
Mies ei todellakaan ole kiintynyt vaimoonsa siksi,
että rakastaisi häntä tämän itsensä vuoksi;
hänhän rakastaa vaimoa vain oman itsensä takia.
Vanhemmat eivät todellakaan ole kiintyneitä poikiinsa siksi,
että rakastaisivat heitä näiden itsensä vuoksi;
hehän rakastavat lapsiaan vain oman itsensä takia.
Ihminen ei todellakaan ole kiintynyt rahaan siksi,
että rakastaisi sitä sen itsensä vuoksi;
hänhän rakastaa rahaa oman itsensä takia.
Maailmaan ei todellakaan ole kiinnytty siksi,
että sitä rakastettaisiin sen itsensä vuoksi;
sitähän rakastetaan oman itsen vuoksi.
Jumaliin ei todellakaan ole kiinnytty siksi,
että niitä rakastettaisiin niiden itsensä vuoksi;
niitähän rakastetaan oman itsen vuoksi.
Olentoihin ei todellakaan ole kiinnytty siksi,
että niitä rakastettaisiin niiden itsensä vuoksi;
niitähän rakastetaan oman itsen vuoksi.
Mihinkään ei todellakaan ole kiinnytty siksi,
että sitä rakastettaisiin sen itsensä vuoksi.
Siksi oma itse on todellakin nähtävä;
sitä on kuunneltava; sitä on ajateltava; sitä on mietiskeltävä.
Näkemällä, kuuntelemalla, ajattelemalla ja mietiskelemällä omaa itseä
tämä kaikki todellakin opitaan tietämään.
(Brhadáranyaka-upanisad, n. 700-400 eea.)
Tunteista (D. H. Lawrencen runo)
Tunteita, joita minulla ei ole, minulla ei ole.
Tunteita, joita minulla ei ole, en väitä minulla olevan.
Tunteita, joita sanot sinulla olevan, sinulla ei ole.
Tunteita, joita haluaisit meissä olevan,
meissä kummassakaan ei ole.
Tunteita, joita ihmisillä pitäisi olla, ihmisillä ei koskaan ole.
Jos ihmiset sanovat, että heillä on tunteita, voi olla hyvin
varma siitä, että heillä ei ole niitä.
Jos siis tahdot, että meillä on tunteita,
sinun on viisainta luopua tunteista kokonaan.
(D.H. Lawrence)
Taiteiden yönä, Saïdille
Siinä istuin taas, elegantin kahvilan kahden hengen nurkkapöydässä.
Eikä aikaakaan, kun olimme jo riisuneet toisiltamme sanat,
jotka ovat pelkkää riepua hengen peittona.
Lensin estoitta silmistäsi sisään kuin kimalaiskolibri
etsien huonetta, jossa nukut, kun jo kuiskasit: tilaa taksi!
Mutta tuuli kääntyy meillä yllättäin kuin kukkoviiri
ja saatoitkin minut vain metroon tutusti hoilaten keskellä tietä.
Huomasitkohan sinäkin, että olimme pukeutuneet samalla lailla:
valkoiset paidat ja kengät?
Kuin olisimme piehtaroineet yhteisestä sopimuksesta
ystävyyden lumessa.
(enemmän kuin lempi)
(MM)
elokuu 4, 2008
Elämän tie
Kuljin lapsuuden läpi sinisessä mekossa harmaata hiekkatietä horisonttiin,
jonne ihmiset väreillen katosivat.
Sitten nousin näkyviin nuoruuden mäeltä hiukset liehuen,
kynä kädessä. Sen piirrosta lähti kasvuun omenapuun siemen,
joka itse kuoli.
Nyt minulla on sininen, keltainen, punainen ja vihreä:
taivas, aurinko, omena ja ruoho.
Mutta minä olen jo mennyt tästä.
(Vain tuuli suhisee puissa.)
(MM)
elokuu 3, 2008
Aamu
Nyt tiedän kuka olen, kuinka puhuvat kirjoitukset!
Sydän palaa, kivi lentää
hopeinen maisema kuin kaisla viiltää peilityyntä pintaa.
vedestä nousin, valokuohussa.
Rannan valkeaan hiekkaan tein jalanjäljet simpukoista.
Tule!
Vihreä on veden kukan portti. Tule!
merestä nousin, valokuohussa.
valkeaan hiekkaan tein jalanjäljet simpukoista.
Kiertää kuu säikeen veden mustaan mattoon, soi yö
- musta piano!
Kuinka hohtavat helmet koskettimilla!
Tule! Nuotion sytytän, kun himmenee taivaan reunalla
lyhty.
Aukeavat valon kirjoitukset:
ilosta rakastaa kanssasi maailma.
Ruoho pisaroi jo!
(MM)
Kaukaa saapunut
Arkkienkeli kaartaa tyhjästä ja tuo syliini vanhan sielun.
Valaistu narrinsydän sykkii lahden poikki. (Kuva, joka syttyi herätessä.)
Tuulta ja tulta.
(MM)
Kohtaaminen
Miksi ei kohdattu, kun olin orvokin tai lemmikin ikäinen?
Sinä olet vaahtera nyt.
Kirkuen lepattavat kämmenesi.
(MM)
