Tavoittelin laivaa ulapalta ja rannalta
kun ilma oli taivaallisen ohut
ja aamun ruukussa kultarahoja
niemen takana.
Kun
aurinko heitti päivän voipalan pöydälle
ja sukelsi helmenä pohjalle:
kiviin
auringonpaahteessa.
Voikukissa
illan aalloilla
horisontissa
hopealammas kuutamossa?
Tarkkaan katsoessa kaikkialla näkee haaksirikkoja.
(MM)
Muutun, en enää odota!
Kun astun ulos, jätän tämän
elannonkituuttamisen!
Entä sitten?
Kun olet astunut horisontin taakse?
- Kesä. Joessa vain vähän vettä.
Pieni koivu veden yllä riippuen.
Veden pinnassa ohuita renkaita.
Kalat syövät.
(MM)
Miehet ovat kuin pikkulintuja, ne karkaavat, jos niille sanoo PÖÖ!
Isoisoisä palasi sodasta, tai oikeammin Viipurin tykistöstä
Valkoisen ruusun ristin kanssa.
Äidilläsikin on sellainen.
Että rakastin sinua niinä nuoruusvuosina,
jolloin kukaan ei oikein tiennyt
mikä olisi sankarillista.
Nyt, pidemmän päälle, ymmärrän,
että meitä velvoittivat samat valat.
Olimme rakastuvinamme. Minä epäilevämpänä
rimpuilin irti.
Vaikka rakkaus oli yhtä suurta kuin nytkin,
Suurta!
Sinä olet nyt kauneimmista kauneimman puoliso
ja sinulla on hänen kanssaan lapset.
Minä olet idealismissani yhä yksin.
Oletko onnellinen,
valitsitko oikein, en sitä kysy.
Sinä olet yhä minulle se ihminen.
Kuten jokainen muu, joka vaikenee.
Meillä voisi yhä olla yhteinen tulevaisuus,
yhtä hyvin kuin minulla kenen muun tahansa kanssa.
Tässä mielessä olemme yhä nuoruusvuosissa.
(MM)
Valitsin tämän musiikin. Tietämättä toisistamme
pukeudummekin kuin samasta näytelmästä!
Olet kaunein ja suurin, mitä tiedän,
mutta sanot, ettet sitä suinkaan ole
kun kiihkomme on ohi.
Etkö haluakaan minua?
Haluat?
Et vain voi.
(MM)
Hiljaisuus
tyyni, kahleeton
rantojemme välillä.
Sarastus, avautuminen
hyöky!
(MM)
Hiiuili-hei! Nyt tällä sivulla on jo kaksi linkkiä oppilaitteni runoblogeihin.
Ensin tuli Iiris Bluussia ja jatsia -blogilla ja nyt Tupu Aallon mukana -blogilla. Kiitokset lahjakkaille runoilijoille! 
Päivä koittaa vähä vähältä, maailma kirkastuu
kuin vesi mudan vajotessa syvyyteen.
Rakastettu, olemme kasvokkain.
Valoa, loputtomuutta.
(Nazim Hikmet)
Runo on ikkuna, josta voi nähdä omat raaminsa.
Ilman niitä lähin runous jää näkemättä.
(MM)
Kuulo on ovi, josta rakkaus tai pelko käy sisään
mutta kuuleminen on lahja.
(MM)
